Perinteinen putkiliike jo vuodesta 1962

Vesi-Piste tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua lämmitykseen, käyttö- ja lämmitysveteen, viemäröintiin sekä ilmanvaihtoon.

Kivijalkamyymälämme palvelevat Oulussa, Kemissä ja Torniossa, joista tavoitat myös meidän LVI-alan ammattilaiset.

Katso yhteystiedot:

Kaikki putkityöt ja LVI-palvelut kattavasti saman katon alta

Paavo kauppi avasi vuonna 1962 Vesi-Pisteen ensimmäisen toimipisteen Muonioon.

Putkityömaat olivat niihin aikoihin ihan eri paikkoja kuin nyt. Putkimiehiä saattoi olla saman työn kimpussa moninkertainen määrä verrattuna nykypäivän työmaihin. Tämän ymmärtää, kun tietää kuinka paljon sen ajan työkalut, asennettavat putket ja kalusteet painovat. Putkimieheltä vaadittiin jo silloin voimaa ja hyvää kuntoa.

Patterilinjojen vetoa 1960-luvulla
Patterilinjojen vetoa 1960-luvulla

Sittemmin siirryimme Keminmaan kautta Kemiin ja laajensimme Tornioon sekä viimeisimpänä Ouluun, jonka myymälä avattiin vuonna 2011.

Tänä päivänä Vesi-Pisteellä on töissä 39 LVI-alan ammattilaista kolmessa kaupungissa. Palvelemme yksityisiä, yrityksiä, kuntia sekä kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöitä Oulun, Lapin ja Ruotsin Norbottenin seudulla.

Oulun Vesi-Piste Voudintiellä
Oulun Vesi-Piste Voudintiellä

Henkilökunnallamme on pitkä ja vahva kokemus kaikista lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtojärjestelmiin liittyvistä töistä - niin pienistä kuin suuristakin.

Korkea ammattiylpeys sanelee työnjälkeämme. Hyvin ja huolellisesti viimeistelty työmaa sekä tyytyväinen asiakas ovat meille saavuttamisen arvoisia asioita. Olemme kymmenien vuosien aikana saaneet olla avuksi tuhansille asiakkaille, joista suurin osa palaa palveltavaksemme aina uudestaan. Se on paras kiitos, jonka voimme saada.

Vesi-Pisteen laajalla tuotevalikoimalla ja 62 vuoden LVI-alan kokemuksella saat arkeen helppoutta sekä säästät aikaa ja selvää rahaa. Olipa sitten projektinasi uuden talon putkitukset tai vaikkapa talon ilmanvaihdon saneeraus, Vesi-Piste auttaa kaikissa LVI-tarpeissa.

Tervetuloa asiakkaaksemme!

  • Kylpyhuone ja hanat

  • Ilmanvaihto

  • Vesi ja jätevesihuolto

  • Lämmitys

Mitä asiakkaamme sanovat meistä:

Marko Lumiaho
Marko Lumiaho
2021.10.22.
Loistavaa palvelua. Kannattaa käydä.
Hannu Kylmäoja
Hannu Kylmäoja
2021.07.01.
Aina on palveltu hyvin ja ammattitaidolla. Ja mikä parasta , tavarat on löytynyt..
Pekka Hemmilä
Pekka Hemmilä
2021.06.01.
Erittäin asiallinen palvelu kii tos
Pete K
Pete K
2021.02.24.
Asiatuntevat, mukavat myyjät.
Jouko Tauriainen
Jouko Tauriainen
2021.02.05.
Tosi hyvää palvelua sain, vaikka oli hankala asia...
Jukka sipilä
Jukka sipilä
2021.01.18.
Hyvä palvelu. Kiitos. Tavara löytyi opastuksen kera.

Osta luotettavalta!

Vesi-Piste on luotettava kumppani
Suomen vahvimmat yritykset / Vesi-Piste
Bisnode DnB riskiluokka 1 2022
Hyvä luottokelpoisuus / Vesi-Piste

Toimintamme perusta on läpinäkyvyys ja haluamme toimia kuten vastuullinen aikuinen. Välitämme työntekijöistämme ja siksi muun muassa vero- ja työeläkevelvoitteiden hoitaminen on kunnia-asiamme.

Muista aina tarkistaa ennen kauppoja, onko yhteistyökumppanisi hoitanut asiansa hyvin.

Täällä näet tietomme Luotettava Kumppani -palvelussa